Ylimääräinen yhtiökokous – huoneiston haltuunotto

Yhtiökokous voi päättää, että osakkeenomistajan hallinnassa oleva osakehuoneisto otetaan enintään kolmen vuoden määräajaksi yhtiön hallintaan. Edellytykset osakehuoneiston hallintaan otolle on määritelty asunto-osakeyhtiölaissa. Tavanomaisimpia syitä osakehuoneiston hallintaan otolle on, että osakkeenomistaja laiminlyö velvollisuutensa maksaa yhtiövastiketta tai osakehuoneistossa vietetään häiritsevää elämää. Tässä asiakirjapohjassa on valmiina tekstit näitä tilanteita varten.

Asunto-osakeyhtiön hallituksen on annettava osakkeenomistajalle kirjallinen varoitus ennen kuin päätös osakehuoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan voidaan tehdä. Jos osakkeenomistaja on vuokrannut huoneiston tai antanut osakehuoneiston muutoin toisen käytettäväksi, myös vuokralaiselle tai osakehuoneistossa asuvalle muutoin käyttöoikeuden saaneelle on annettava varoitus tiedoksi. Yhtiökokouksen päätös osakehuoneiston hallintaan otosta on annettava osakkeenomistajalle, mahdolliselle vuokralaiselle ja muulle osakehuoneistossa asuvalle tiedoksi 60 päivän kuluessa päätöksen tekemisestä.


Laki24.fi –verkkosivuilta saat tarvitsemasi asiakirjan helposti ja nopeasti käyttöösi vain napin painalluksella. Valitse haluamasi tuote sivustoilta ja lataa asiakirja. Tämän jälkeen asiakirja latautuu koneellesi automaattisesti muokattavana Word –tiedostona.

Asiakirjat ovat sisällöltään kattavia ja laadukkaita, ulkoasultaan tyylikkäitä ja huoliteltuja. Laki24.fi –verkkosivuilta voit ladata asiakirjan tietäen, että sen laatu on varmistettu. Laki24.fi –asiakirjat ovat Suomen Juristit Oy:n lakimiesten laatimia. Voit tutustua meihin tarkemmin www.suomenjuristit.fi.

Jos haluat keskustella asiastasi asiantuntijan kanssa ennen asiakirjan täyttämistä, voit soittaa Lakipuhelimeen 0600 11133 (2,95 e/min +pvm). Lakipuhelimessa sinua palvelee asiantuntevat juristimme, joilta voit kysyä mielessäsi olevasta asiasta.

Muualta verkosta saat lakiaiheesta tietoa esim. tutustumalla ajantasaiseen Suomen lakiin osoitteessa www.finlex.fi.