Suurin osa nykypäivänä solmituista sopimuksista ovat vakiosopimuksia. Yksittäinen kuluttaja ei usein huomaakaan solmineensa useita (vakio)sopimuksia päivän aikana. Esimerkkeinä voidaan mainita linja-autolipun ostaminen ja uuden kännykkäliittymän avaaminen. Vakiosopimus on laadittu etukäteen ja sitä käytetään sellaisenaan tai ainakin joitakin sen standardiehtoja useissa oikeussuhteissa.

Yleensä vakiosopimukset ovat toisen osapuolen yksin laatimia. Tämä saattaa johtaa siihen, ettei sopimuksessa ole otettu tarpeeksi huomioon toisen osapuolen etuja. Vakioehtoja varten onkin kehittynyt oikeudellisia oppeja, joilla pyritään suojaamaan sitä osapuolta, joka ei ole osallistunut ehtojen laadintaan. Tällaisia ovat oppi yksilöllisten ehtojen ensisijaisuudesta vakioehtoihin nähden sekä oppi sitovuuden rajoituksista yllättävien ja ankarien ehtojen suhteen. Nämä korjaavat periaatteet lieventävät vakioehtojen ehdotonta sitovuutta.

Agreed documents ja vakiosopimus

 Agreed documents on molempien osapuolten yhdessä laadittu vakiosopimusehto. Vakiosopimukset ovat hankalia siten, että sopimustulkinnan valossa epäselvyystilanteessa vakiosopimus tulkitaan sopimusta laativan osapuolen haitaksi. Agreed documentsin sopimusluonne aiheuttaa sen, ettei epäselvyystilanteessa sopimusta voida tulkita sopimusta laatineen osapuolen haitaksi, sillä sopimus on laadittu molempien osapuolten toimesta. Agreed documentsiin tutustumismahdollisuus on myös vakiosopimukseen verraten vähäisempi. Myös yllättävät ja ankarat ehdot eivät ole niin suppeasti tulkittavissa kuin edellä olen esittänyt vakiosopimusten osalta Agreed documents – vakiosopimuksia tulee tulkita objektiivisesti ja tarkastella koko sopimusta kiinnittämättä liikaa huomiota yksittäisiin ehtoihin.