Juridisesti koira luokitellaan irtaimeksi esineeksi. Tämä tarkoittaa, että koiran kauppaan sovelletaan kauppalakia, kun kysymys on kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta. Mikäli koira ostetaan elinkeinonharjoittajalta, sovelletaan kauppaan kuluttajansuojalakia. Lähtökohtaisesti koirankasvattaja voidaan katsoa elinkeinonharjoittajaksi, mikäli hän on kasvattanut kolmen edellisen vuoden aikana vähintään yhden pentueen vuodessa, taikka vähintään kaksi pentuetta vuodessa kahden edellisen vuoden aikana.
YLEISIMMÄT RIIDANAIHEET
Koiran kaupassa tyypillisiä ongelmia aiheuttavat suulliset sopimukset, koska niissä on usein vaikea todistaa, mitä on sovittu. Toisaalta taas sijoitussopimuksissa voi syntyä riitoja koiran kasvattajan (eli luovuttajan) ja hallintaoikeuden saajan (eli vastaanottajan) välillä. Ongelmia ilmenee jonkin verran myös osamaksukaupoissa, ja ne liittyvät useimmiten maksujen laiminlyöntiin.
Koiran kaupasta tehdyt sopimukset on aina syytä tehdä kirjallisesti, ja sopimukseen on hyvä kirjata mahdollisimman tarkoin kaupan ehdot. Sopimukseen on myös hyvä kirjata, mitä tapahtuu, jos toinen osapuoli laiminlyö sopimukseen perustuvia velvoitteitaan.
KOIRAN ”VIRHE”
Toisinaan voi olla käsillä myös tilanteita, joissa koira ei vastaa ominaisuuksiltaan, lajiltaan tai muutoin vastaa sitä, mitä voidaan katsoa sovitun. Tällaisissa tilanteissa ostajalla on oikeus vaatia virheen korjaamista (sikäli kun sellainen on mahdollista), hinnanalennusta taikka kaupan purkamista. Edellytyksenä kuitenkin on, että ostaja ei tiennyt kyseisestä seikasta kauppaa tehdessään. Virheestä kannattaa reklamoida kirjallisesti heti, kun se havaitaan.
SIJOITUSSOPIMUKSET
Koiran kaupassa on tyypillistä tehdä ns. sijoitussopimuksia. Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa luovuttaja (kasvattaja) luovuttaa koiran hallinnan luovutuksensaajalle (ostajalle), mutta pidättää itsellään omistusoikeuden. Tyypillisesti omistusoikeus pidätetään määräajaksi, tai mahdolliseen pennutukseen saakka. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää huomioida omistusoikeuden siirtymiseen liittyvät ehdot, sekä koiran pitoa ja huoltoa (esimerkiksi asianmukaisia rokotuksia, tarkastuksia ja ravintoa) koskevat seikat. Selkeintä on sopia myös siitä, mitä sopimusehtojen laiminlyönnistä seuraa.
Koiran kaupassa on myös aina syytä huomioida eläimen riittävä huolenpito ja hyvinvointi. Mikäli sinulla on kysyttävää koiran kauppaan liittyen, olethan meihin rohkeasti yhteydessä.
Sami Rautiainen, OTM
Suomen Juristit Oy
26.5.2025
Nopeaa apua lakiasioihin.