Uskonnonvapaus ihmis- ja perusoikeutena
Uskonnonvapaus on ihmisoikeus, joka kuuluu jokaiselle. Jokaisella ihmisellä on oikeus ajatuksenvapauteen, omantunnonvapauteen ja uskonnonvapauteen.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa tämä vapaus määritellään toisaalta jokaisen vapaudeksi vaihtaa uskontoa tai vakaumusta ja toisaalta jokaisen vapaudeksi julistaa valitsemaansa uskontoa yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
Suomessa tämän saman oikeuden takaa myös perustuslaki. Perustuslain mukaan uskonnon ja omantunnon vapaus kuuluu jokaiselle. Vaikka perustuslaki ei ota erikseen kantaa ajatuksenvapauteen, tämäkin kuitenkin sisältyy uskonnon ja omantunnon vapauteen. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan.
Perustuslaki myös takaa ihmisille oikeuden päättää itse, harjoittaako uskontoa. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
Uskonnonvapaus ei kuitenkaan merkitse sitä, että ihminen saisi harjoittaa uskontoaan ns. toisen kustannuksella. Yksilön vapaus uskonnonharjoittamiseen on käytännössä rajoittamaton niin kauan, kuin siitä ei aiheudu muille harmia. Uskonnon harjoittamisella ei voida perustella tai oikeuttaa esimerkiksi toista ihmistä kohtaan tehtyä väkivaltaa eikä mitään muutakaan haittaa tai harmia, jota uskonnon harjoittamisesta aiheutuu.
Uskonnonharjoittaminen saa kuitenkin näkyä ja kuulua, julkisestikin, vaikka siitä joku mielensä pahoittaisikin. Uskonnonharjoittamisen oikeus on sen verran vahva oikeus, että kanssaihmisten on siedettävä myös rukouskutsuja, vaikka niitä ääneenkin huudettaisiin.
Nopeaa apua lakiasioihin.
