Vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen on vuokralaiselle annettava kirjallinen irtisanomisilmoitus, jossa mainitaan vuokrasuhteen päättymisajankohta ja irtisanomisen peruste. Irtisanomisilmoitus on annettava todisteellisesti.
Mikäli vuokranantaja suorittaa vuokrasuhteen irtisanomisen perusteella, jota ei voida pitää vuokrasuhteissa noudatettavan hyvän tavan mukaisena, on vuokralaisella oikeus saada vuokranantajalta korvaus esimerkiksi muuttokustannuksista ja uuden huoneiston hankkimisesta aiheutuneista kuluista. Vuokralaisella on myös oikeus saada enintään kolmen kuukauden vuokraa vastaava määrä hyvityksenä huoneiston vaihtamisen aiheuttamasta haitasta.
Hyvän tavan vastaiseksi on katsottu sellainen vuokranantajan toiminta, jossa irtisanominen toteutetaan esimerkiksi kohtuuttoman vuokrankorotuksen toteuttamiseksi, taikka jos vuokranantaja on salannut jonkin hänen tiedossaan olleen vuokrasuhteen päättymiseen liittyvän olennaisen seikan. Mikäli irtisanomisen syynä on osapuolten välinen erimielisyys, on irtisanomista pidettävä lähtökohtaisesti hyvän tavan vastaisena. Kysymys on kuitenkin yksittäistapauksin suoritettavasta kokonaisharkinnasta, jossa huomioidaan kunkin tapauksen erityispiirteet.
Vuokrasuhteen irtisanomista esimerkiksi huoneiston myymisen vuoksi ei ole pidetty hyvän tavan vastaisena. Samoin hyvän tavan vastaisena ei ole pidetty myöskään sellaista irtisanomista, jonka johdosta vuokranantaja muuttaa itse asumaan omistamansa asuntoon.
Sami Rautiainen, OTM
Suomen Juristit Oy
26.5.2025
Nopeaa apua lakiasioihin.