Faktaperustelut ja normiperustelut ovat niitä perusteita, joihin tuomioistuimen tuomio perustellaan. Oikeus joutuu ottamaan kantaa tosiseikastoihin (faktat), eli siihen mitä kysymyksessä olevassa asiassa on tapahtunut, että oikeusnormeihin, eli siihen mitä laki sanoo ja miten kyseessä olevaa lainkohtaa on tässä tapauksessa sovellettava ja tulkittava. Perusteluissa ilmaistaan toisin sanoen ne syyt, jotka ovat johtaneet käsillä olevaan johtopäätökseen.

Faktaperustelut tuomion sisällä

Perusteluissa on oltava:

1. tosiasia-, eli faktaperustelut (faktapremissi)
2. oikeudellinen, eli normiperustelu (normipremissi)

Hyvin perustellusta tuomiosta ilmenee mihin oikeustosiseikastoon (tapahtumainkulkuun) tuomion lopputulos perustuu. Tuomiossa myös selostetaan tuota oikeustosiseikastoa ja sitä on normien valossa arvioitu. Tuomiossa on myös selostettava millä tavoin riitainen seikka on toteennäytetty ja jäänyt näyttämättä. Faktaperustelut voidaan näin ollen jakaa a) tosiseikkojen ilmoittamiseen ja b) näytön perustelemiseen.

Tosiseikkojen ilmoittaminen on aina pakollista, kun taas näytön perusteleminen on tarpeen kun näyttö on riitainen.

Siviili- ja rikosprosessin perustelumallin pohjana oli 1990-luvulle asti vallalla looginen syllogismi. Syllogismimallissa tuomion tekeminen etenee vaiheittain. Syllogismimallissa ensiksi valitaan oikeusnormi ja selostetaan sen sisältö. (normipremissi/oikeuskysymys), sen jälkeen vahvistetaan näyttöön perustuvat faktat (faktapremissi/tosiasiakysymys). Kolmanneksi todetaan vastaavatko faktat sovellettavan oikeusnormin alaa (subsumptio) ja neljänneksi määritetään oikeuseuraamus. Tällainen automaatio on kuitenkin taaksejäänyttä, eikä anna oikeaa kuvaa tuomion rakentumisesta.

Faktojen ja normien erottaminen on edelleen tärkeä lähtökohta. Tämäkään ei aina kuitenkaan ole yksiselitteistä. Faktakuvauksen perusteella valittu sovellettava normi voi tarkemmassa tarkastelussa vaihtua tai osoittautua kokonaan sopimattomaksi.