Kuolinpesän varojen jako tapahtuu perinnönjaon yhteydessä. Kuolinpesän varoja voidaan jakaa osakkaille myös osittaisesti siten, ettei kaikkia jaeta kerralla. Kuolinpesän osakkaat päättävät keskenään siitä, miten kuolinpesän varat jaetaan. Kuolinpesän varoihin kuuluu rahavarojen lisäksi kaikki muukin omaisuus. Muuta omaisuutta on kiinteä ja irtain omaisuus sekä muun muassa osuudet, osakkuudet ja immateriaalioikeudet.
Kuolinpesän varojen jakaminen tarkoittaa siis samaa asiaa kuin perinnönjako. Termeissä on eroa, mutta ne tarkoittavat samaa asiaa. Perinnönjako voidaan tehdä siten, että koko kuolinpesä jaetaan kokonaan kerralla tai siten, että kuolinpesä jaetaan vain osittain.
Osittainen perinnönjako voidaan tehdä esimerkiksi siten, että kuolinpesästä erotetaan aluksi pankkitililtä rahavaroja osakkaille sen verran, kuin sieltä varmuudella voidaan erottaa. Kuolinpesän pitää vastata kaikista vainajan henkilökohtaisista veloista sekä kuolinpesän veloista, joten rahavarojen jakaminen pankkitililtä kannattaa tehdä siten, että varmistetaan rahavarojen riittäminen myös laskujen maksuun. Tällainen menettely rahavarojen kanssa voi olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun kuolinpesä sisältää rahavarojen lisäksi jotakin hankalasti realisoitavaa taikka jaettavaa omaisuutta kuten kiinteistöjä tai yritysomaisuutta. Lisäksi osittainen rahavarojen jako on hyvä menettelytapa silloin, kun rahavarojen osalta kuolinpesä ei ole riitainen taikka epäselvä, mutta joissakin muissa kohdissa on selviteltävää, joka vie pitkästi aikaa. Näin rahavarat saadaan nopeammin perillisten käyttöön ja lopun kuolinpesän selvittämiseen voi jäädä pidempi aika, jolloin sen osalta päätöksiä voidaan tehdä rauhassa ja esimerkiksi myynti tehdä rauhassa, jolloin päästään kokonaisuuden kannalta parhaaseen lopputulokseen.
Nopeaa apua lakiasioihin.