Urheileminen voidaan katsoa työsuhteiseksi, kun se täyttää työsopimuslain soveltamisalan. Työsopimukseksi katsotaan sellainen urheilu, jossa urheilija tai urheilijat yhdessä sitoutuvat urheilemaan urheiluseuran lukuun sen johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. 

Työsopimus ei edellytä mitään määrämuotoa, eikä sitä tarvitse näin ollen tehdä kirjallisesti. Oikeussuhteen luonnetta ei voida myöskään muuttaa otsikoimalla sopimusta muuksi, jos kysymys tosiasiallisesti on työsuhteesta. 

Tyypillisesti kysymys urheilun luonteesta kulminoituu siitä maksettavaan vastikkeeseen – sen tulee olla näennäistä korvausta suurempi suhteessa vaaditun työn määrään, vaativuuteen sekä siihen käytettyyn aikaan.  

Työsuhteisesta urheilusta tulee erottaa tavanomainen harrastustoiminta, johon liittyy ennen kaikkea vapaus päättää urheilutoimintaan osallistumisesta ja siihen sitoutumisesta. Myös tällaisessa tilanteessa urheilija voi saada toiminnasta vähäistä palkkaa, kulukorvauksia tai muuta vastiketta, ilman että kysymys on työsuhteisesta urheiluista.  

Urheilijan oikeusaseman selvittäminen voi toisinaan olla hankalaa, sillä raja harrastustoiminnan ja työsuhteisen urheilemisen välillä on häilyvä.  

Sami Rautiainen, OTM
11.4.2025
Suomen Juristit Oy