Non-refoulement eli ehdoton palautuskielto tarkoittaa, että ketään ei tule palauttaa sellaiseen maahan, jossa kyseistä henkilöä uhkaa vaino, muu epäinhimillinen kohtelu tai kidutus. Myös muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai uhka kuolemanrangaistuksesta johtaa palautuskiellon soveltumiseen.
Palautuskielto on sisällytetty Geneven pakolaissopimukseen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen, Euroopan ihmisoikeussopimukseen, Suomen perustuslakiin ja ulkomaalaislakiin. Palautuskiellon on katsottu muodostavan myös kansainvälistä tapaoikeutta. Palautuskielto on ehdoton, ja sen soveltaminen voi viime kädessä johtaa ulkomaalaisen maassa oleskelun sallimiseen, vaikka oleskeluluvan edellytykset eivät muuten täyttyisi.
Palautuskiellon soveltuvuutta arvioitaessa on otettu huomioon todellinen riski joutua kidutuksen tai epäinhimillisen taikka halventavan kohtelun tai rangaistuksen kohteeksi vastaanottavassa valtiossa. Palautuskielto ei sovellu vain siitä syystä, että henkilön taloudellinen asema on heikko tai sosiaaliset olosuhteet huonot. Velvollisuutta sallia henkilön jääminen maahan ei ole myöskään sillä perusteella, että henkilöllä olisi maassa paremmat sosiaaliedut kuin kansallisuusvaltiossaan.
Palautuskiellon soveltumista harkittaessa tärkeää ovat henkilön kansallisuusvaltion todelliset olosuhteet. Henkilön tulee olla todellisessa vaarassa, jos hänet palautetaan kansallisuusvaltioonsa. Todellisen vaaran arviointi on keskeistä, ja se voi olla käsillä karkotettavan henkilökohtaisten olojen, koko maan yleisen väkivaltatilanteen tai jopa yksittäisen henkilöryhmän vuoksi. Pääasia on, että karkotusta vastustava pystyy esittämään näyttöä siitä, että hänen palauttamisensa johtaisi konkreettiseen vaaraan.
Palautuskielto voi koskea ainoastaan henkilöitä, jotka ovat valtion alueella. Epäselvissä tapauksissa palautuskieltoa tulee tulkita hakijan eduksi.
Nopeaa apua lakiasioihin.
