Todisteiden yhteisvaikutusten määrittäminen liittyy tuomioistuimen tekemään näytön arviointiin. Näytön arviointi on usein varsin merkityksellinen jutun lopputuloksen kannalta.

Käytännössä todisteiden näyttöarvon punninta ja todisteiden riittävyyden arviointi nivoutuu yhteen, vaikka ne teoriassa voidaan jakaa erillisiksi päätöksentekoprosesseiksi. 

Pää- ja vastanäyttö

Lähtökohtana on yleensä kanteen tukevien todistusfaktojen todistusvoiman punninta kokemussääntöjen ja apufaktojen perusteella. Arvometodia sovellettaessa tuomari harkitsee, millä todennäköisyydellä teeman (sitä koskevan selityksen) voidaan arvioida aiheuttaneen käsillä olevan todisteen (esim. todistajan havainnon). Teemametodissa taas arvioidaan millä todennäköidyydellä todiste todistaa teemasta, jos vastanäyttö puuttuu.

Ketjuvaikutus

Ketjuvaikutuksesta puhutaan kun teemaan liittyviä todistusfaktoja jäsennellään lenkeiksi, joista koostuu todistusketju. Ketjun jokaisen lenkin on oltava tosi, jotta ketju voi pitää paikkansa. Ketjun näyttöarvo on sitä alhaisempi mitä pidempi se on, eikä ketjun todistusarvo voi olla vahvempi kuin heikoimman lenkin todistusarvo.

Rinnakkaisvaikutus

Rinnakkaisvaikutuksella tai yhteisvaikutuksella tarkoitetaan sitä, että todisteet todistavat samasta teemasta yhdensuuntaisesti riippumatta toisistaan.

Viimeisen vaiheen näytön kokonaisharkinnassa aiheuttaa teemaa koskevan päänäytön ja sitä vastaan puhuvan vastanäytön yhdistäminen. Tätä erisuuntaisten todisteiden vastavaikutusta voi olla kolmenlaista. Ensinnäkin vastanäyttöä voidaan kohdistaa suoraan teemaan käyttämällä päänäyttöä heikentäviä apufaktoja. Esim. tehdään tyhjäksi todistajan havainto olosuhde ym. tiedoilla. Toiseksi vastanäytön lähtökohtana voi olla vaihtoehtoisen tapahtumainkulun esiintuominen= epäsuora vastanäyttö. Kolmanneksi vastanäytön tarkoituksena voi olla heikentää päänäytön normatiivista merkitystä. Esim. lahjonnasta syytetty pyrkii todistelulla kyseisen toiminnan olleen “maan tapa”.

Näiden operaatioiden tuloksena muodostetaan kunkin arvioitavan teeman todellisuutta vastaava todennäköisyys. Teemametodin mukaan tämä tapahtuu kumulatiivisesti, kun taas arvometodin mukaan näyttö ja vastanäyttö arvioidaan pareittain. Teeman lopullinen arvo määritellään joko arvioimalla epävarman alueen “harmaan vyöhykkeen” ala (arvometodi) tai jakamalla kumulatiivinen todistusarvo sen negaation kesken (teemametodi).