Adoptiolain historia ajoittuu 1800-luvulle asti. Tosin vielä kyseisen vuosisadan Suomessa adoption käyttöala oli varsin rajoitettu. Viimeisin adoptiolaki on muotoutunut neljästä eri lapseksiottamislaista, joita on ollut ottolapsilaki (1925), laki lapseksiottamisesta (1980 ja 1985) ja nykyinen adoptiolaki (2012).

Adoptio 1800-luvulla

Adoptio tarkoitti 1800-luvulla lapsen ottamista aatelissuvun jäseneksi. Adoptioanomus tehtiin vallassa olevalle hallitsijalle, joka päätti, oliko lapsella oikeus aatelisnimeen, vaakunaan ja paikkaan ritarihuoneessa. Tavallisesti adoptiota harkittiin tilanteissa, missä aatelismiehen oma, avioliiton ulkopuolinen lapsi, haluttiin ottaa osaksi perhettä, ottolapseksi.

Vuoden 1925 ottolapsilaki

Ensimmäinen nimenomainen laki, jolla oli selkeä lastensuojelullinen, päämäärä syntyi vuonna 1925. Se sai nimekseen ottolapsilaki. Kyseinen laki mahdollisti vieraan lapsen adoptoimisen Suomessa.

Ottolapsilain syntymistä vahvisti vuoden 1918 sisällissota sekä vuonna 1919 riehunut espanjantauti, joiden johdosta Suomeen jäi paljon orpolapsia. Suomessa huomattiin, että lasten antaminen toisiin koteihin oli keino huolehtia heidän suojelustaan. Lisäksi pyrittiin laillistamaan ottolapsen tosiasiallisesti muuttuneet perhesuhteet ja turvaamaan ottosuvun jatkuvuus.

Vuoden 1925 ottolapsilain jättämä perimä on heikko adoptio, jonka periaatteelle adoptio rakentui. Heikolla adoptiolla tarkoitettiin sitä, että tuomioistuimen päätös, joka koski lapseksi ottamista, ei katkaissut ottolapsen ja hänen biologisten vanhempiensa välistä sidettä. Näin ollen ottolapsi säilytti muun ohella perintöoikeutensa biologisten vanhempiensa jälkeen. Tämän lisäksi ottolapsella oli oikeus periä ottovanhempansa eli toisin sanoen ottolapsi peri kahteen suuntaan.

Laki lapseksiottamisesta

Ottolapsilaki oli voimassa aina vuoteen 1980 saakka, jonka jälkeen se kumottiin lailla lapseksiottamisesta. Lakia lapseksiottamisesta ei kuitenkaan säädetty vaikuttamaan takautuvasti sitä ennen vahvistettuihin adoptioihin. Tämä tarkoittaa sitä, että 1925–1980 vahvistetut ottolapsisuhteet ovat edelleen voimassa alkuperäisessä muodossaan, ellei ottolapsisuhdetta ole ottovanhemman hakemuksesta ja ottolapsen suostumuksella siirretty vahvan adoption varaan rakentuvan lapseksi­ottamista koskevan lainsäädännön piiriin.

Vuoden 1980 laki lapseksiottamisesta kumottiin

Vuoden 1980 lakiin tuli kuitenkin vain hieman reilu viisi vuotta myöhemmin muutoksia, ja se kumottiin samannimisellä lailla lapseksiottamisesta. Tämän poikkeuksellisen lainsäädäntötoimen tarkoituksena oli sisällyttää uuteen lakiin kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset.

Huomattavaa on, että molemmat lait rakentuvat vahvan adoption periaatteelle ja heikko adoptio sai väistyä. Sen mukaan lapseksiottamista koskevan päätöksen seurauksena ottolapsen ja hänen biologisen vanhempansa välinen oikeudellinen suhde katkeaa. Ainoa poikkeus muodostuu tilanteissa, joissa aviopuoliso ottaa lapseksi puolisonsa lapsen.

Adoptiolaki tänään

Viimeisin ottolapsisuhteita koskeva adoptiolaki tuli voimaan 1.7.2012. Uudistetun lain päätavoite on vahvistaa lapsen edun toteutuminen. Yksi isoin muutos adoptiolain osalta tapahtui tasa-arvoisen avioliittolain muutoksen myötä. Tämä muutti adoptiolain sukupuolineutraaliksi. Nyt samaa sukupuolta olevilla aviopuolisoilla on myös oikeus adoptoida lapsi yhdessä.

Kuitenkin edelleen voimassa on säännös, joka edellyttää avioliittoa adoptionhakijoilta, mikäli puolisot haluavat tehdä adoption yhdessä. Vielä avopuolisoilla tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevilla ei ole oikeutta adoptoida lasta yhdessä. Mikäli saman sukupuolen omaavat puolisot haluavat yhdessä adoptoida on heidän suositeltavaa muuttaa rekisteröity parisuhteensa avioliitoksi.

Isoimpia muutoksia on myös varmasti esimerkiksi se, että itsenäiset adoptiot ulkomailta ovat sallittuja vain luvalla. Pääsääntönä on, että ulkomailta adoptiota hakevalle ei riitä enää pelkästään adoptioneuvonta, vaan hakijan on pyydettävä kansainvälistä adoptiopalvelua sellaiselta palvelunantajalta, jolla on toimilupa. Tällä säännöksellä on pyritty vähentämään itsenäisten adoptioiden lukumäärää.

Uusi adoptiolaki sisältää nykyään myös teknisiä säännöksiä niin adoption oikeusvaikutuksista, adoptioneuvonnasta kuin lupamenettelystäkin. Lakiin asetettiin adoptiolle yläikäraja, jonka mukaan lapsen ja vanhemman välinen ikäero voi olla vähintään 18 vuotta ja enintään 45 vuotta. Tästä johtuen adoptioprosessi olisi hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisin, sillä se saattaa venyä useiksi vuosiksi.

Lisäksi adoptiolakiin otettiin uusi säännös niin sanotusta avoimesta adoptiosta. Avoimessa adoptiossa lapsella on oikeus pitää yhteyttä hänen biologisiin vanhempiinsa ja saada heistä tietoa adoption jälkeen.