Asuinhuoneiston alivuokrauksella tarkoitetaan vuokrasuhdetta, jossa vuokralainen luovuttaa osan vuokraamastaan asunnosta toisen henkilön käytettäväksi ja saa tästä vastineeksi vuokraa, mutta säilyy itse edelleen päävuokralaisena ja on näin vastuussa vuokrasopimuksen velvoitteista vuokranantajalle.
Päävuokralainen ei tarvitse oman vuokranantajansa lupaa alivuokraukseen, mikäli alivuokraukseen luovutetaan alle puolet asuinhuoneiston pinta-alasta. Sellainen sopimusehto, jossa edellä mainittu alivuokraus kielletään, on pätemätön eikä sitä tarvitse noudattaa.
Alivuokrauksesta on kuitenkin aina hyvä tiedottaa vuokranantajaa. Alivuokrausta harkitsevan tulee myös huomioida omat velvoitteensa alivuokraussuhteessa. Alivuokranantaja on velvollinen ilmoittamaan alivuokralaiselleen, mihin alivuokranantajan vuokraoikeus tai muu oikeus käyttää huoneistoa ja oikeus antaa osa huoneistosta vuokralle perustuu.
Alivuokranantajan irtisanoessa alivuokrasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos alivuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden, ja muussa tapauksessa yksi kuukausi (alivuokranantajan irtisanomisaika).
Alivuokralaisen irtisanoessa alivuokrasopimuksen irtisanomisaika on 14 päivää (alivuokralaisen irtisanomisaika). Jos alivuokrasopimuksessa kuitenkin on sovittu vuokrasuhteen päättyvän tiettynä ajankohtana ilman irtisanomista, noudatetaan irtisanomisajan sijasta sovittua.
Sami Rautianen, OTM
Suomen Juristit Oy
5.12.2025
Nopeaa apua lakiasioihin.
