Monesti asunto-osakkeen lahjoitus tulee kyseeseen silloin, kun vanhemmat haluavat lahjoittaa asunnon lapselleen. Tällöin lapsen ei tarvitse maksaa vastiketta asunnosta, tai vastike on hyvin pieni, ja prosessi on suhteellisen suoraviivainen ja yksinkertainen. Asuntoa lahjoittaessa tulee kuitenkin huomioida lahjavero, joka määritellään asunnon käyvän arvon perusteella.

Asunnon lahjoitus lahjakirjalla

Lahjakirjalla ei ole määrämuotoa, mutta lahjakirjaan on syytä merkitä ainakin seuraavat tiedot:

  • Lahjan osapuolet: Lahjakirjassa tulee yksilöidä lahjan antaja sekä lahjan saaja. Lahjakirjaan merkitään etunimi ja sukunimi, henkilötunnus sekä osoite. Mikäli lahjan antajia tai lahjansaajia on useita, merkitään omistusosuudet asunnosta sekä lahjan saajien osuudet, joilla he asunnon saavat.
  • Lahjan kohde: Lahjan kohde voidaan yksilöidä lahjakirjassa esimerkiksi näin: ”Esimerkki –nimisen asunto-osakeyhtiön osakkeet numerot x-xxx, jotka oikeuttavat hallitsemaan pinta-alaltaan xx neliömetrin suuruista asuinhuoneistoa, joka sijaitsee osoitteessa huoneiston osoite, postinumero, toimipaikka.”
  • Vastike: Mikäli lahjan saaja on maksanut vastiketta lahjan saamisesta, tämä tieto kirjataan lahjakirjaan.
  • Omistus- ja hallintaoikeus: Lahjakirjassa on syytä sopia, milloin omistus- ja hallintaoikeus lahjan kohteeseen siirtyy. Vanhemmat voivat esimerkiksi haluta jatkaa asunnossa asumista siitä huolimatta, että asunto lahjoitetaan lapselle.
  • Päiväykset ja allekirjoitukset: Lopuksi lahjakirja päivätään ja allekirjoitetaan. Asunto-osakkeen osalta ei tarvita kaupanvahvistajaa.

Lisäksi lahjakirjaan on syytä kirjata tieto siitä, onko kyseessä ennakkoperintö vai ei. Mikäli tätä tietoa ei ole kirjattu ja asunto lahjoitetaan esimerkiksi lapselle, olettamana on, että kyseessä on ennakkoperintö.

Lahjavero asunnon lahjoittamisen yhteydessä

Mikäli asunnon saa lahjaksi, siitä tulee maksaa lahjaveroa. Lahjan saamisesta pitää tehdä verottajalle kolmen kuukauden kuluessa lahjaveroilmoitus, jossa lahjan saaja ilmoittaa lahjan antajan ja sukulaissuhteen, lahjan arvon sekä lahjan saantipäivän. Lahjan antaja voi myös maksaa maksaa lahjaveron lahjan saajan puolesta. Tällöin on kuitenkin tärkeää muistaa, että myös myös tämä lasketaan lahjaksi, ja lahjaveron määrä lasketaan sekä asunnon että lahjaveron suuruisen rahasumman perusteella.

Lahjavero on jaettu kahteen luokkaan sen perusteella, millainen suhde lahjan antajalla on lahjan saajaan. Jos vanhempi lahjoittaa asunnon lapselleen, on lahjaveron määrä matalampi kuin esimerkiksi sisarusten välisessä lahjoituksessa. Matalampaan veroluokkaan kuuluvat käytännössä puoliso, lapset ja lapsenlapset sekä vanhemmat ja isovanhemmat. Vuonna 2024 lahjavero määräytyy seuraavasti:

Lahjan arvo (e)Vero alarajan kohdalla (e)Veroprosentti ylimenevästä osasta (%)
5 000–25 000100 8 %
25 000–55 0001 70010 %
55 000–200 0004 70012 %
200 000–1 000 00022 10015 %
1 000 000–142 10017 %

Mikäli esimerkiksi lapsi saa 300 000 euron arvoisen asunnon lahjana vanhemmaltaan, on maksettavan lahjaveron määrä silloin 22 100 euroa ensimmäisen 200 000 euron osalta, ja 15 % lopusta 100 000 eurosta. Lahjaveron määrä on siis yhteensä 37 100 euroa.

Jos asunto on arvokas, lahjaveron määrä voi nousta hyvin korkeaksi. Tällöin voi olla hyvä miettiä, olisiko omaan tilanteeseen parempi ratkaisu esimerkiksi asunnon myyminen perilliselle, jolloin lahjavero voidaan välttää. Tällöin kauppahinnan tulee olla vähintään 75 % asunnon käyvästä arvosta. Kaupasta tulee maksaa varainsiirtoveroa, mutta se on määrältään pienempi kuin lahjavero. Vanhemmat voivat myöntää korotonta maksuaikaa, mutta maksusuunnitelman tulee olla sellainen, että lapsella on realistinen mahdollisuus maksaa laina takaisin. Arvioitavaksi tulevat silloin vanhempien ikä ja lapsen varallisuus ja palkkatulot.

Mikäli lahjoitukseen varautuu hyvissä ajoin, voi vanhempi lahjoittaa esimerkiksi kolmen vuoden välein osuuden asunto-osakkeestaan, jonka arvo alittaa 5 000 euron raja-arvon, josta ei tarvitse maksaa lahjaveroa. Näin ollen onkin hyvä aloittaa asunnon lahjoitussuunnittelu hyvissä ajoin, jotta lahjoituksesta aiheutuvat kustannukset voidaan minimoida.

Mikäli asunto-osakkeen lahjoitus on sinulle ajankohtaista, voit käyttää esitäytettyä asiakirjamalliamme!

Lue täältä lisää asunnon myynnistä ja lahjaverosta.

23.07.2024
Suomen Juristit lakimies

Nopeaa apua lakiasioihin.