Esittelijän virkavastuu on sekä virkaan nimitetyllä virkamiehellä tai virkasuhteessa olevat viranhaltijalla. Yhteistä virkamiehille ja viranhaltijoille on, että molemmat hoitavat virkaansa virkavastuulla. Nimestään huolimatta eroa ei ole sukupuolella, vaan virkamies voi olla mies tai nainen aivan kuten viranhaltijakin. Virkavastuu tarkoittaa, että virkaan liittyvät lait ja asetukset on tunnettava ja kaikessa virkatoiminnassa niitä tarkoin noudatettava. Virkavelvollisuuksien noudattamisen tehosteeksi on rikoslaissa virkarikossäännökset. Eroa ei virkavastuun näkökulmasta ole sillä toimiiko esittelijä virassa vai virkasuhteessa. Karkeasti virkamiehinä toimitaan valtion laitoksissa ja viranhaltijoina kunnissa ym.

Virkavastuuta ei voi olla työsuhteessa

Työsuhteessa toimivat työntekijät voivat toimia ainoastaan asian valmistelijoina, eivät esittelijöinä. Työsuhteisella henkilöllä ei tällaista virkavastuuta ole. Esittelijä esittää ratkaisuehdotuksen asiaan, ja myös vastaa ehdotuksensa mukaisesti tehdystä päätöksestä. . Esittelijän on huolehdittava siitä, että asiassa lopullisesti ratkaisun tekevällä on lain mukainen toimivalta asiassa.

Esittelijän velvollisuutena on selvittää kaikki säädökset ja määräykset, jotka vaikuttavat asiaan. Esittelijän tulee myös hankkia muu asiaan vaikuttava aineisto ja tarpeelliset selvitykset sekä asiantuntija-arviot. Kun asia on valmis päätöksentekoa varten, on esittelijän tuotava asia päätettäväksi. Esittelijän velvollisuutena on olla paikalla, kun asiasta keskustellaan ja päätetään monijäsenisessä toimielimessä esittelijän esittelystä. Esittelijä vastaa tekemästään esityksestä eli ratkaisuehdotuksesta virkavastuunsa perusteella. Esittelijä vastaa siitä, että asiassa on noudatettu yleisiä hallinnon periaatteita ja lakia. Esittelijä voi vapautua vastuustaan esittämällä eriävän mielipiteensä.


Lue lisää eriävästä mielipiteestä.

Lähde §: Suomen perustuslaki, valtion virkamieslaki, laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta


Suomen Juristit Oy
13.12.2016
(Päivitetty 16.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.