Vaikka alkuperäinen lasku on jo maksettu, välillä velalliselle lähetetään silti perintävaatimus, joka sisältää ainoastaan perintäkuluja tai korkoja. Tämä on turhauttava tilanne, koska nämä ovat periaatteessa ”ylimääräisiä” kuluja. Tässä artikkelissa on tarkoitus selventää, milloin nämä kulut tulee maksaa ja milloin ne voi jättää maksamatta.

PERINNÄSTÄ YLEISESTI

Laskua voidaan alkaa perimään, jos sitä ei ole maksettu eräpäivään mennessä. Laskun perintä jaetaan laissa kahteen osaan, jotka ovat vapaaehtoinen ja oikeudellinen perintä. Vapaaehtoiseen perintään kuuluvat esimerkiksi perintäyhtiöiden lähettämät maksumuistutukset ja maksuvaatimukset. Vapaaehtoisesta perinnästä ei vielä seuraa maksuhäiriömerkintää. Oikeudellinen perintä taas tarkoittaa tuomioistuimen kautta tai ulosoton kautta tapahtuvaa perintää. Jos laskun perintä etenee oikeudelliseen perintään, tästä aiheutuu maksuhäiriömerkintä.

Tässä artikkelissa keskitytään vapaaehtoiseen perintään ja sen sallittuihin enimmäiskustannuksiin, koska tämä on oikeudellista perintää yleisempää. Vapaaehtoista perintää harjoitetaan yritysten omasta toimesta tai sitten se voi olla ulkoistettu perintäyhtiöille. Laki määrittelee vapaaehtoisen perinnän osalta perintäkulujen ja viivästyskoron enimmäismäärät, eikä velkoja saa yrittää periä enempää rahaa kuin laki sallii.  Vapaaehtoinen perintä jaetaan yleensä kahteen osaa. Nämä osat ovat maksumuistutus ja maksuvaatimus.

MAKSUMUISTUTUS

Maksumuistutus on huomautus siitä, että lasku on yhä maksamatta. Jos et maksa laskua eräpäivään mennessä, siitä seuraa yleensä yksi tai kaksi maksumuistutusta. Ensimmäinen maksullinen maksumuistutus voidaan lähettää aikaisintaan 14 päivää alkuperäisen laskun eräpäivän jälkeen. Tätä seuraava maksullinen maksumuistutus voidaan lähettää vasta, kun edellisestä maksumuistutuksesta on kulunut vähintään 14 päivää. Yhden kirjallisen tai sähköisen muistutuksen enimmäiskulu on 5 euroa.

MAKSUVAATIMUS

Jos et maksa erääntynyttä velkaa velkojan maksumuistutuksesta huolimatta, velkoja voi siirtää perinnän perintätoimistolle. Tällöin perintätoimisto lähettää yleensä maksuvaatimuksen. Sitä ei saa lähettää ennen kuin on lähetetty maksumuistutus velasta ja maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Perintäkuluja maksuvaatimuksesta voidaan periä vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Maksuvaatimusten perintäkulujen enimmäismäärästä säädetään perintälaissa seuraavasti:

– 14 euroa velasta, joka on enintään 100 euroa
– 24 euroa velasta, joka on 100–1 000 euroa
– 50 euroa velasta, joka on yli 1 000 euroa

Tähän on olemassa myös poikkeuksia, mutta maksuvaatimusten hinnoittelu menee melkein poikkeuksetta yllä kuvatulla tavalla. Maksuvaatimuksia voidaan lähettää myös tarvittaessa useampia, jolloin toisesta maksuvaatimuksesta saadaan laskuttaa puolet alkuperäisestä maksuvaatimuskulusta ja kolmannesta ei saa laskuttaa enää ylimääräistä.

Jos maksat laskun eräpäivän jälkeen, mutta ennen perintäkirjettä, perintäkulut ja korko voidaan silti periä, jos velkoja on jo tehnyt kulujen perusteena olevia toimenpiteitä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos maksumuistutus tai maksuvaatimus on ehditty lähettää ennen laskun maksamista ja perintälain määräaikoja sen lähettämiselle on kunnioitettu, niin se tulee silloin maksaa. Myös alkuperäisen laskun korko tulee tässä tapauksessa maksettavaksi, mikäli sitä peritään maksumuistutuksessa tai maksuvaatimuksessa.

OIKEUDELLINEN PERINTÄ

Jos velkaa ei maksuvaatimuksista huolimatta makseta, se etenee yleensä käräjäoikeuteen vahvistettavaksi. Kun käräjäoikeus on vahvistanut velkomuskanteen, sitä on mahdollista ulosmitata eli periä ulosoton kautta. Maksuhäiriömerkinnät muodostuvat yksityisille henkilöille yleensä tämän seurauksena. On hyvä pitää mielessä, että velkoja voi nostaa velkomuskanteen käräjäoikeuteen lähettämättä maksumuistutuksia tai maksuvaatimuksia. Tämä on kuitenkin verrattain harvinaista. Osa veloista voi myös edetä ulosottoon ilman, että käräjäoikeus vahvistaa niitä (esim. verovelka).

Jos tarvitset apua velkoihin tai perintään liittyen, ota meihin yhteyttä. Tarjoamme ilmaisen alkuselvityksen ja arvioimme oikeudellisen asemasi tilanteessa veloituksetta.  

Suomen Juristit Oy
Lakitiimi
13.3.2026

Nopeaa apua lakiasioihin.