Siirtohinnoittelu on hinnoittelua samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa. Siirtohinnoittelua sovelletaan konsernin sisäisiin liiketoimiin ja se koskee liiketoimien hinnoittelua. Konsernin sisäisissä liiketoimissa tavaroista ja palveluista maksettavat siirtohinnat vaikuttavat eri yhtiöiden tulokseen ja siten myös maakohtaiseen verotukseen. Siirtohinnoittelulla myös määritetään verotulojen jakautumista kahden valtion välillä.

On monia eri syitä, miksi yritykset pyrkivät siirtämään toimintaansa eri valtioihin ja kansainvälistymään. Yleensä kyseessä on uusille markkinoille laajentuminen tai jo ennestään olemassa olevan kilpailuaseman parantaminen. Toinen valtio saattaa myös tarjota alhaisempaa verotusta.

Konsernit pyrkivät myös strategisella suunnittelulla minimoimaan omaa verotustaan ja näin saavuttamaan liiketoiminnallisia etuja verrattuna kilpailijoihin. Tämä on mahdollista hyödyntämällä verosopimuksia ja siirtohintarakenteita. Valtiot pyrkivät vastaamaan yritysten laajentumisen mukana tulleisiin verohaasteisiin siirtohinnoittelusäännöksillä.

Siirtohinnoittelun kohteena on aineellinen tai aineeton omaisuus, sekä palvelut ja rahoitus. Aineellinen omaisuus katsotaan olevan esimerkiksi koneet ja kalusto sekä raaka-aineet. Aineetonta omaisuutta on puolestaan esimerkiksi patentit ja tavaramerkit. Konsernin sisällä tarjotaan usein myös palveluita yritykseltä toiselle, ja tietyt palvelut on monesti keskitetty tiettyyn konserniyhtiöön, josta niitä tarjotaan muille konserniyhtiöille.

Siirtohinnoittelun yksi keskeisimmistä periaatteista on niin sanottu markkinaehtoperiaate ”arm’s length principle”, joka on käsitelty OECD:n malliverosopimuksessa.

Suomen liittyminen Euroopan Unioniin 1995 on suuresti vaikuttanut kansalliseen veropolitiikkaan sekä lainsäädäntöön. Siirtohinnoitteluun liittyvät säännöksen astuivat 1.1.2007 voimaan. Nämä säännökset on Suomessa sijoitettu lakiin veromenettelystä.

Niin Suomen kuin yleisesti muidenkin valtioiden verosopimukset noudattavat pääsääntöisesti OECD:n malliverosopimusta. Kansainvälisesti on hyväksytty, että siirtohinnoittelun perustana on markkinaehtoperiaate. Konsernin sisäisten liiketoimien on siis oltava markkinaehtoisia. Markkinaehtoperiaatteen mukaan konserniyhtiöiden välisessä kaupassa käytettävien siirtohintojen tulee vastata hintoja, joita toisistaan riippumattomat osapuolet käyttäisivät vastaavissa olosuhteissa.

Laissa on säädelty esimerkiksi siirtohinnoitteludokumentaation laatimisvaatimuksista ja siirtohinnoitteluoikaisusta. Verohallinto on myös antanut siirtohinnoittelun dokumentaatioon liittyvät ohjeet, jota yleisesti seurataan laadittaessa siirtohinnoitteludokumentaatiota.

Suomen liittyminen Euroopan Unioniin 1995 on suuresti vaikuttanut kansalliseen veropolitiikkaan ja lainsäädäntöön. Siirtohinnoitteluun liittyvät säännöksen astuivat 1.1.2007 voimaan. Nämä säännökset on Suomessa sijoitettu lakiin veromenettelystä.

Useampien maiden lainsäädäntö vaatii maailmankauppaan merkittävästi osallistuvien yrityksien laatimaan dokumentointi siirtohinnoittelusta markkinaehtoisuuden osoittamiseksi.

Markkinaehtoperiaatteen mukaan samaan etupiiriin kuuluvien yhtiöiden välisissä liiketoimissa tulisi käyttää ehtoja, joita keskenään riippumattomat osapuolet käyttäisivät samanlaisissa liiketoimissa vertailukelpoisissa olosuhteissa. OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan mukaan, mikäli samaan etupiiriin kuuluvat yhtiöt käyttävät keskinäisissä liiketoimissaan muita ehtoja kuin riippumattomat osapuolet käyttäisivät, yhtiölle poikkeavien ehtojen takia kertymättä jäänyt tulo voidaan lisätä yhtiön verotettavaan tuloon ja verottaa asianmukaisesti. Markkinaehtoperiaate ilmaistaan veromenettelystä annetun lain siirtohinnoitteluoikaisua koskevassa 31 §.

Suomessa etuyhteysyritysten välillä tehdyt liiketoimet on dokumentoitava. Dokumentoinnin tulee olla valmiina viimeistään kuuden kuukauden kuluttua verovuoden päättymisestä

Kun siirtohinnoittelu koskee kahdessa tai useammassa valtiossa muodostuvaa tuloa, siirtohinnoittelun huolellinen dokumentointi voi ehkäistä kaksinkertaista verotusta. Jos yrityksen tuloon on siirtohinnoittelun vuoksi kohdistunut kaksinkertaista verotusta, yritys voi hakea ensisijaisesti toisessa valtiossa tehtävää vastaoikaisua. Yritys voi myös hakea verotukseensa muutosta tai verosopimuksen mukaisen keskinäisen sopimusmenettelyn aloittamista.

Veromenettelylain 14b §:n mukaan dokumentoinnin tulee sisältää kuvaus yhtiön liiketoiminnasta, kuvaus yhtiön etuyhteyssuhteista, kuvaus etuyhteyssuhteissa tehdyistä liiketoimista, toimintoarviointi etuyhteyssuhteissa tehdyistä liiketoimista, vertailuarviointi sekä kuvaus siirtohinnoittelumenetelmästä ja sen soveltamisesta. Hallituksen esityksen mukaan yritysten tulee myös kuvata markkina-asemansa sekä liiketoimintastrategiaa, jotta voidaan muodostaa selkeä yleiskuva yhtiön liiketoiminnasta.

Veromenettelylain 14c §:ssä siirtohinnoitteludokumentointiin liittyvät esittämiset ja täydentämiset ovat säännelty. Veroviranomaisten pyynnöstä yhteisö tulee esittää siirtohinnoitteludokumentaationsa 60 vuorokauden kuluessa.

Ellei verovelvollinen ole esittänyt siirtohinnoitteludokumentointia tai sitä täydentävää lisäselvitystä 14c §:ssä tarkoitetussa määräajassa taikka on esittänyt siirtohinnoitteludokumentoinnin tai lisäselvityksen olennaisesti vaillinaisena tai virheellisenä, verovelvolliselle voidaan määrätä enintään 25 000 euron suuruinen veronkorotus.

Nopeaa apua lakiasioihin.