Kenelle kuuluu kansaneläke?
Kaikki eivät juurikaan ole olleet työelämässä ja kerryttäneet ansioon perustuvaa työeläkettä. Tällaisten ihmisten vähimmäistoimeentulon turvaa kansaneläke. Kansaneläkettä voi saada lähtökohtaisesti jokainen Suomessa asuva luonnollinen henkilö.
Jokainen Suomessa asuva 16 vuotta täyttänyt henkilö on vakuutettu vanhuuden, työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalta. Työnantaja on velvollinen maksamaan työnantajan kansaneläkemaksua, jonka suuruus määräytyy mm. maksettujen palkkojen perusteella.
Kansaneläkkeeseen on oikeus Suomessa asuvalla henkilöllä, joka ei saa lainkaan ansioeläkettä tai jonka ansioeläke jää pieneksi. Kansaneläkelaitos ratkaisee sen, onko henkilöä pidettävä Suomessa asuvana. Ulkomailla asuvan tai asuneen oikeudelle saada kansaneläkettä on erityisiä ehtoja.
Nopeaa apua lakiasioihin.