Mikäli avioliitto tai rekisteröity parisuhde päättyy esimerkiksi eroon, puolisoiden varallisuus jaetaan lähtökohtaisesti tasan heidän kesken. Tällöin puoliso, jolla on enemmän omaisuutta, joutuu suorittamaan toiselle puolisolle tasinkoa, jotta puolisoilla olisi avioliiton päättymisen jälkeen saman verran omaisuutta. Monesti puolisot haluavat kuitenkin välttää tasajaon eron sattuessa, ja usein ennen avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen alkamista he tekevätkin avioehtosopimuksen, jossa sovitaan omaisuuden jakamisesta siinä tilanteessa, että liitto päättyy eroon tai kuolemaan.

Avioehtosopimuksen muuttaminen

Puolisot voivat milloin tahansa avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen aikana tehdä muutoksia avioehtosopimukseen. Esimerkiksi, jos toinen puolisoista perii huomattavan omaisuuden, eikä alkuperäisessä avioehdossa ole määritelty, ettei perintö ole avio-oikeuden alaista omaisuutta, voi olla tarpeellista muuttaa avioehtoa vastaamaan muuttunutta tilannetta. Muutokset on kuitenkin tehtävä avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen aikana, eikä esimerkiksi silloin, kun avioero on jo laitettu vireille tai toinen puolisoista on kuollut.

Avioehtosopimuksen muutokset tehdään toimittamalla uusi avioehtosopimus Digi- ja väestötietovirastoon rekisteröitäväksi. Myös uuden avioehtosopimuksen osalta on noudatettava avioehtosopimukselle asetettuja muotovaatimuksia. Sopimuksen tulee olla kirjallisesti tehty, ja siitä tulee käydä ilmi avioehtosopimuksen osapuolet, päivämäärä ja puolisoiden allekirjoitukset. Näin ollen avioehtosopimuksen muutokset tulee olla kummankin puolison hyväksymiä, eikä toinen puoliso voi yksin tehdä muutoksia avioehtosopimukseen puolisonsa selän takana. Lisäksi kahden esteettömän todistajan on todistettava puolisoiden allekirjoitukset oikeiksi. Uusi avioehtosopimus tulee voimaan vasta, kun se on rekisteröity Digi- ja väestötietovirastossa.

Voiko avioehtosopimuksen perua?

Olosuhteiden muuttuessa puolisot voivat muuttaa avioehtosopimustaan eri tavoin. He voivat esimerkiksi päättää, että avio-oikeus suljetaan kokonaan tai osittain pois puolisoiden väliltä, tai että avio-oikeus muutetaan yksipuoliseksi, jolloin toisella puolisolla ei ole enää oikeutta tiettyyn toisen puolison omaisuuteen. Avioehtosopimusta voidaan muuttaa myös niin, että uudella sopimuksella palautetaan puolisoiden avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Tällöin kyseessä on käytännössä avioehtosopimuksen peruuttaminen, ja myös se tulee rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastossa, jotta muutos olisi pätevä. Digi- ja väestötietovirasto rekisteröi vain yhden avioehtosopimuksen kerrallaan, joten vanhaa avioehtosopimusta ei tarvitse erikseen pyytää poistettavaksi.

Avioehtosopimuksen laatiminen ja siihen tehtävät myöhemmät muutokset on tärkeää tehdä huolellisesti, jotta riitatilanteilta voitaisiin välttyä esimerkiksi eron sattuessa. Tämän vuoksi on usein perusteltua kääntyä asiantuntijan puoleen avioehtosopimusta laadittaessa. Voit olla yhteydessä asiantuntijoihimme, mikäli avioehtosopimukseen liittyvät asiat askarruttavat sinua.

Lataa alta esitäytetty asiakirjapohja avioehdon peruuttamiseksi! Tutustu myös muihin avioehtosopimusmalleihimme täältä.

Lue lisää avioehtosopimuksen laatimisesta.

Lähde §: avioliittolaki

23.07.2024
Suomen Juristit lakimies

Nopeaa apua lakiasioihin.