Laskun perintä jaetaan laissa kahteen osaan, jotka ovat vapaaehtoinen ja oikeudellinen perintä. Vapaaehtoiseen perintään kuuluvat esimerkiksi perintäyhtiöiden lähettämät maksumuistutukset ja maksuvaatimukset. Oikeudellinen perintä taas tarkoittaa tuomioistuimen kautta tai ulosoton kautta tapahtuvaa perintää.

Perintäkulut ovat kuluja, joita velkoja tai perintätoimisto voi veloittaa velalliselta saatavan perimisestä. Suomessa niiden määrä ja perusteet on tarkasti säädelty perintälaissa, ja velalliselta voidaan periä vain lain sallimat kulut. Perintälain mukaan velallinen on velvollinen korvaamaan ainoastaan kohtuulliset perintäkulut. Tämä kohtuullisuusvaatimus koskee ainoastaan vapaaehtoista perintää, eikä se siten sovellu esimerkiksi ulosottoon.

Kohtuullisuutta arvioidaan tapauskohtaisesti, ja siinä otetaan huomioon esimerkiksi saatavan suuruus, tehdyn työn määrä sekä perintätoimen tarkoituksenmukaisuus. Myös muut olosuhteet voivat vaikuttaa arvioon. Tämä periaate koskee kaikkia saatavia, sekä kuluttaja- että yritysperintää. Tämä artikkeli käsittelee kuitenkin ainoastaan kuluttajaperintää. Laissa on määritelty toimenpidekohtaiset enimmäismäärät.

MAKSUMUISTUTUS

Maksumuistutus on huomautus siitä, että lasku on yhä maksamatta. Jos et maksa laskua eräpäivään mennessä, siitä seuraa yleensä yksi tai kaksi maksumuistutusta. Ensimmäinen maksullinen maksumuistutus voidaan lähettää aikaisintaan 14 päivää alkuperäisen laskun eräpäivän jälkeen. Tätä seuraava maksullinen maksumuistutus voidaan lähettää vasta, kun edellisestä maksumuistutuksesta on kulunut vähintään 14 päivää. Yhden kirjallisen tai sähköisen muistutuksen enimmäiskulu on 5 euroa.

MAKSUVAATIMUS

Jos et maksa erääntynyttä velkaa velkojan maksumuistutuksesta huolimatta, velkoja voi siirtää perinnän perintätoimistolle. Tällöin perintätoimisto lähettää yleensä maksuvaatimuksen. Sitä ei saa lähettää ennen kuin velasta on lähetetty maksumuistutus ja maksumuistutuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Perintäkuluja maksuvaatimuksesta voidaan periä vain, jos edellisen maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä on kulunut vähintään 14 päivää. Maksuvaatimusten perintäkulujen enimmäismäärästä säädetään perintälaissa seuraavasti:

– 14 euroa velasta, joka on enintään 100 euroa
– 24 euroa velasta, joka on 100–1 000 euroa
– 50 euroa velasta, joka on yli 1 000 euroa

Tähän on olemassa myös poikkeuksia, mutta maksuvaatimusten hinnoittelu menee lähes poikkeuksetta yllä kuvatulla tavalla. Maksuvaatimuksia voidaan lähettää myös tarvittaessa useampia, jolloin toisesta maksuvaatimuksesta saadaan laskuttaa puolet alkuperäisestä maksuvaatimuskulusta ja kolmannesta ei saa laskuttaa enää ylimääräistä.

Lisäksi saman saatavan perinnästä syntyville kokonaiskuluille on asetettu katto. Pääoman suuruudesta riippuen kokonaiskulut voivat olla enintään:

Saman kuluttajasaatavan perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään seuraavat määrät:

– 60 euroa velasta, joka on enintään 100 euroa
– 120 euroa velasta, joka on yli 100 euroa mutta enintään 1 000 euroa
– 210 euroa velasta, joka on yli 1 000 euroa

VIRHEELLISET PERINTÄKULUT

Perintäkulut voivat siis olla lainvastaisia sen vuoksi, että laissa säädetyt enimmäismäärät ylitetään ilman hyväksyttävää syytä. Myös muu hyvän perintätavan vastainen menettely tekee kuluista perusteettomia. Hyvä perintätapa edellyttää, että perinnässä ei saa antaa harhaanjohtavia tietoja, aiheuttaa velalliselle tarpeettomia lisäkuluja tai vaarantaa yksityisyyden suojaa. Oikeuskäytännössä on katsottu, että vakavat rikkomukset johtavat siihen, että velallisella ei ole lainkaan velvollisuutta maksaa perintäkuluja.

Voit olla meihin yhteydessä, jos kaipaat lisäselvitystä perinnän tai velkojen laillisuuteen liittyen. Meiltä löytyy erityisasiantuntemusta pikavippeihin ja kulutusluottoihin, joten voimme arvioida halutessasi niiden laillisuuden puolestasi. Tarjoamme alkuselvityksen ja arvioimme oikeudellisen asemasi tilanteessa veloituksetta.

Suomen Juristit
Lakitiimi
1.7.2026

Nopeaa apua lakiasioihin.