Kun avioliitto solmitaan, kummallekin aviopuolisolle syntyy lain nojalla avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen. Avio-oikeudella on käytännön merkitystä vasta kun avioliitto päättyy, joten avioliiton aikana se ei näy eikä tunnu. Tällä tarkoitetaan sitä, että avioliiton päättyessä puolisoiden netto-omaisuus lasketaan yhteen ja kummankin osuus yhteenlasketusta omaisuudesta on puolet.  

Avio­eh­dol­la voi vai­kut­taa omai­suu­den ja­koon lii­ton päät­tyes­sä

Mikäli puolisot haluavat poiketa tällaisesta avioliittolain mukaisesta omaisuuden jaosta, heidän on laadittava avioehto. Avioehdolla voidaan sopia, että kummallakaan puolisolla tai vain toisella heistä ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen tai osaan siitä. Näin ollen avioehdolla voidaan sopia esimerkiksi, että liiton päättyessä avioeroon, kumpikin puolisoista pitää oman omaisuutensa. Jotta avioehto astuu voimaan, se tulee rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastoon.  

Lue myös, miten avioehto vaikuttaa perintöön >>

Avio­eh­to rää­tä­löi­dään vas­taa­maan puo­li­soi­den tar­pei­ta

Moni ajattelee, että on olemassa jokin selkeä avioehto malli. Avioehtoja on kuitenkin sisällöltään erilaisia. Avioehdon sisältö ja vaikutus omaisuuden jakamiseen riippuu hyvin pitkälti siitä, miten puolisot itse haluavat asiansa järjestää. Avioehdolla voi ensinnäkin kokonaan poistaa puolisoiden avio-oikeuden toistensa omaisuuteen. Avioehto voi myös rajata jonkun tietyn omaisuuden, esimerkiksi perityn omaisuuden, avio-oikeuden ulkopuolelle. Avio-oikeus voidaan rajoittaa koskemaan eri tavalla sinua ja puolisoasi, ja avio-oikeuden rajoitus voi koskea yksipuolisesti vain tiettyä omaisuutta.

On myös mahdollista tehdä avioehto jälkeenpäin eli avioliiton aikana. Ja jos avioliitto kestää pitkään, on varmasti syytä aika ajoin päivittää avioehdon sisältö vastaamaan toteutunutta elämäntilannetta.

Kaik­ki avio­lii­tot päät­ty­vät jos­kus

Kaikki liitot päättyvät joskus: Avioliitto päättyy joko avioeroon tai toisen puolison kuolemaan. Avioliiton päätyttyä puolisoiden omaisuus jaetaan. Jos avioehto on olemassa, noudatetaan lähtökohtaisesti siinä sovittua. Jos avioehtoa ei ole, avio-oikeus määrää omaisuuden jakamisen.

Suomen Juristit Oy
Perheoikeuden tiimi
26.3.2026

Nopeaa apua lakiasioihin.