Avioliittolain mukainen sovittelu ja perusteettoman edun palautus voidaan huomioida puolisoiden välisessä omaisuuden erottelussa. Avioehto ja omaisuuden muodollisiin omistussuhteisiin perustuva erottelu eivät estä puuttumasta puolisoiden välille syntyneeseen huomattavaan taloudelliseen epätasapainoon.

AVIOEHTOSOPIMUS JA SOVITTELU

Ratkaisussa KKO 2026:15 puolisot olivat tehneet avioehtosopimuksen, joka sulki kokonaan pois heidän avio-oikeutensa toistensa omaisuuteen. Avioliiton aikana he hankkivat yhteisen asunnon puoliksi omistukseensa.

Asunnon hankinta rahoitettiin kuitenkin siten, etteivät puolisoiden suoritukset toteutuneet samanaikaisesti. Toinen puoliso maksoi kaupanteon yhteydessä käteisellä määrän, joka vastasi suunnilleen puolta asunnon velattomasta kauppahinnasta. Toisen puolison oli puolestaan tarkoitus vastata asuntoon kohdistuneesta yhtiölainasta.

Asunto myytiin jo ennen avioeroasian vireilletuloa. Tässä vaiheessa yhtiölainaa oli ehditty lyhentää vain vähän. Kun velkojen jälkeen jäljelle jäänyt myyntihinta jaettiin puolisoiden omistusosuuksien perusteella tasan, lopputulos poikkesi olennaisesti siitä taloudellisesta tasapainosta, johon alkuperäinen rahoitusjärjestely oli perustunut.

Koska toinen puoliso oli rahoittanut asuntoa vähemmän, sai hän noin 166 000 euron suuruisen taloudellisen edun.

Oikeudelliseksi ydinkysymykseksi muodostui, voitiinko tällainen etu määrätä palautettavaksi perusteettoman edun palautusta koskevien yleisten periaatteiden nojalla.

Avioliittolain sovittelusäännös ei ole ainoa korjauskeino

Ratkaisun keskeinen oikeudellinen linjaus koskee avioliittolain ja yleisten varallisuusoikeudellisten oppien välistä suhdetta.

KKO mukaan avioliittolain 103 b §ä säädetty osituksen sovittelu ei merkitse sitä, että puolisoiden välisiä varallisuussuhteita voitaisiin arvioida ainoastaan avioliittolain perusteella. Yleiset varallisuusoikeudelliset oikeusperiaatteet voivat tulla sovellettaviksi myös aviovarallisuussuhteessa.

Perusteettoman edun palautuksen kannalta arviointi voidaan jäsentää kolmeen kysymykseen:

1. onko henkilö saanut taloudellista etua?
2. onko etu syntynyt toisen henkilön kustannuksella?
3. puuttuuko edulta hyväksyttävä oikeudellinen peruste?

Tapauksessa kaksi ensimmäistä edellytystä eivät muodostuneet erityisen ongelmallisiksi. Ratkaisun painopiste oli siinä, oliko toisen puolison saamaa hyötyä pidettävä oikeudellisesti perusteettomana.

AVIOEHDON TARKOITUS

Ratkaisussa on olennaista, ettei perusteettomuutta arvioitu pelkästään sen hetken perusteella, jolloin asunto hankittiin ja toinen puoliso maksoi suuren käteissuorituksen.

Varallisuussiirrolla voi olla sitä tehtäessä hyväksyttävä peruste, mutta peruste voi myöhemmin lakata olosuhteiden muuttuessa. Tällöin myös alun perin asianmukaisesta järjestelystä voi syntyä perusteettoman edun palautukseen johtava tilanne.

KKO kiinnitti huomiota puolisoiden rahoitusjärjestelyn tarkoitukseen. Lähtökohtana oli ollut, että kumpikin puoliso vastaisi lopulta yhtä suuresta osuudesta yhteisen asunnon rahoituksesta. Toinen toteutti oman osuutensa heti käteissuorituksella, kun taas toisen panoksen oli tarkoitus toteutua vähitellen yhtiölainan maksamisen kautta.

Järjestely liittyi samalla kiinteästi puolisoiden yhteiseen elämään. He olivat asunnon hankkiessaan olleet jo useita vuosia avioliitossa, ja asunto hankittiin heidän yhteiseksi kodikseen.

Kun asunto myytiin ennen kuin toisen puolison rahoitusvastuu oli ehtinyt toteutua olennaisessa määrin, alkuperäisen järjestelyn tasapaino rikkoutui. Omaisuuden jakaminen pelkästään muodollisten omistusosuuksien perusteella olisi tällöin merkinnyt huomattavaa varallisuuden siirtymistä toiselta puolisolta toiselle.

KKO antoi siten arvioinnissaan merkitystä sille, millaiseen yhteiseen taloudelliseen tarkoitukseen puolisoiden järjestely oli alun perin perustunut.

Kaikki puolisoiden väliset taloudelliset erot eivät johda palautusvastuuseen

Ratkaisusta ei voida päätellä, että puoliso voisi avioliiton päättyessä vaatia jälkikäteen korvausta kaikista tilanteista, joissa hän on osallistunut yhteisiin menoihin toista enemmän.

Avioliittoon kuuluu tyypillisesti erilaisia taloudellisia järjestelyjä. Puolisot voivat osallistua asumiseen, elinkustannuksiin, lasten menoihin ja omaisuuden hankintaan eri tavoin ilman, että suorituksia seurataan tarkasti tai että niiden oletetaan myöhemmin tasoittuvan euromääräisesti.

Tämän vuoksi perusteettoman edun palautuksen soveltamiselle puolisoiden välillä on asetettava riittävän korkea kynnys.

KKO ratkaisusta voidaan päätellä, että merkitystä on erityisesti varallisuussiirtymän suuruudella, vastikkeen puuttumisella sekä sillä, kuinka selvästi syntynyt lopputulos poikkeaa osapuolten alkuperäisen järjestelyn tarkoituksesta.

KKO 2026:15 kyse ei ollut tavanomaisesta puolisoiden välisestä menojen epätasaisesta jakautumisesta. Taloudellinen hyöty oli huomattava – noin 166 000 euroa – ja se syntyi tilanteessa, jossa toisen puolison oli nimenomaisesti tarkoitus vastata omasta osuudestaan asunnon rahoituksesta.

Näissä olosuhteissa pelkkä muodollinen puolikas omistusosuus ei estänyt perusteettoman edun palauttamista.

Avioehto ei suojaA perusteeTONTA ETua

Tapauksessa avioehdolla oli kaksijakoinen merkitys.

Yhtäältä se merkitsi, ettei puolisoiden omaisuutta avioeron yhteydessä tasattu normaalien avio-oikeutta koskevien sääntöjen mukaisesti. Lähtökohtaisesti kumpikin piti oman omaisuutensa.

Toisaalta avioehto ei muodostanut perustetta sille, että toinen puoliso saisi pitää toisen kustannuksella syntyneen perusteettoman varallisuusedun.

Palautusvelvollinen puoliso vetosi myös siihen, että palautusvelvollisuus johtaisi hänen varattomuuteensa. KKO ei pitänyt tätä riittävänä perusteena lopputuloksen muuttamiselle.

Avioehto kuvasti puolisoiden itsensä tekemää varallisuusoikeudellista riskinjakoa: avioliiton päättyessä kumpikin lähtökohtaisesti vastaisi omasta taloudellisesta asemastaan ja pitäisi oman omaisuutensa. Se, että perusteettoman edun palauttaminen saattoi johtaa palautusvelvollisen kannalta vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, ei sellaisenaan tehnyt palautusvelvollisuudesta kohtuutonta.

OMAISUUDEN EROTTELU JA PERUSTEET

Ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen.

Vähemmistöön jääneet oikeusneuvokset olisivat tarkastelleet edun perusteettomuutta enemmistöä laajemmasta näkökulmasta. Heidän mukaansa huomioon olisi tullut ottaa paitsi kyseiseen asuntoon kohdistuneet puolisoiden rahoituspanokset myös avioliittolain 103 b § 1 momentissa tarkoitetut kokonaisarvioinnin perusteet.

Näihin kuuluvat muun muassa avioliiton kesto, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi sekä heidän panoksensa omaisuuden kartuttamiseen ja säilyttämiseen.

Tällaisessa arviointitavassa avioliittolain sovitteluperusteet olisivat vaikuttaneet jo siihen, katsotaanko saatu etu perusteettomaksi.

Enemmistön lähestymistavassa perusteettoman edun palautus ja avioliittolain mukainen sovittelu säilyivät selvemmin toisistaan erillisinä oikeudellisina arviointikeinoina.

aVIOVARALLISUUS – MIKÄ ON PUOLISOIDEN TARKOITUS

Ratkaisun tärkein periaatteellinen viesti on, ettei avioliittolain aviovarallisuusjärjestelmää voida pitää täysin suljettuna järjestelmänä. Myös yleiset varallisuusoikeudelliset periaatteet voivat vaikuttaa puolisoiden väliseen lopputulokseen omaisuuden erottelussa.

Ratkaisu lieventää samalla nimiperiaatteen mahdollisesti ankaria seurauksia. Omaisuuden muodollinen omistus on edelleen arvioinnin keskeinen lähtökohta, mutta se ei välttämättä ratkaise asiaa tilanteessa, jossa omistusosuuksien mekaaninen noudattaminen johtaisi huomattavaan ja ilman hyväksyttävää vastiketta syntyneeseen varallisuusetuun.

Ratkaisun perusteella erityistä merkitystä voidaan antaa sille, mikä puolisoiden yhteisen taloudellisen järjestelyn tarkoitus oli ja toteutuiko tämä tarkoitus käytännössä.

Jos puolisot ovat esimerkiksi sopineet yhteisen omaisuuden rahoittamisesta yhtä suurin panoksin mutta järjestely purkautuu ennen kuin toisen puolison osuus on toteutunut, muodollisesti omistusosuuksia vastaava jako voi tietyissä olosuhteissa synnyttää perusteettoman edun.

KKO 2026:15 ei kuitenkaan merkitse yleistä puolisoiden välisten suoritusten jälkikäteistä tasausjärjestelmää. Palautusvastuun kannalta olennaista on, että syntynyt etu on riittävän merkittävä ja että sen oikeudellinen peruste on aidosti poistunut tai jäänyt toteutumatta.

Ratkaisu vahvistaa näin periaatteen, jonka mukaan avioehto ja nimiperiaate määrittävät puolisoiden varallisuussuhteiden lähtökohdat, mutta ne eivät oikeuta puolisoa pitämään sellaista huomattavaa varallisuusetua, jolle ei olosuhteet kokonaisuutena arvioiden enää ole hyväksyttävää oikeudellista perustetta.