Lainsäädäntövalta on toimivaltaa lakien säätämiseen. Lainsäädäntövallasta puhuttaessa viitataan Montesquieun vallan kolmijaon oppiin. Sen tavoitteena oli estää väärinkäytökset erottamalla toimeenpano, lainsäädäntö ja tuomiovalta eri toimijoille. Nykyisestä yhteiskunnasta voi olla vaikeaa erottaa kolmijakoa. Julkisen vallan käyttö on huomattavasti laajemmalle jakautunutta. Myös asetuksenantovaltuutukset vaikuttavat huomattavasti siihen kenellä on valta antaa lain käyttöä ohjaavia asetuksia.
Lainsäädäntövalta on eduskunnalla
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, jonka pääasiallinen tehtävä on säätää lait. Oikeuslähteenä laki on vahvasti velvoittava. Tämä tarkoittaa, että lain tulkinnassa ensisijaisesti etsitään vastauksia säädetystä laista ja lain tarkoituksesta. Tähän voidaan saada apua lain valmisteluasiakirjoista.
Laki saa alkunsa aloitteesta, jota seuraa lähetekeskustelu. Lähetekeskustelun jälkeen laki lähetetään valiokuntaan tai valiokuntiin. Valiokunta laatii eduskunnan kannan esitykseen. Valiokuntakäsittelyn jälkeen laki yleensä käy eduskunnassa kahdesti, jonka jälkeen presidentti vahvistaa lain. Jälkimmäisessä eduskuntakäsittelyssä päätetään se, hyväksytäänkö laki vai hylätäänkö se. Presidentin vahvistus ei ole este lain voimaantulemiselle. Perustuslain muuttaminen edellyttää taakseen huomattavan suurta eduskunnan enemmistöä .
Lainsäädäntövalta ei kuitenkaan ole ehdottamasti vain eduskunnalla, vaan sillä on mahdollisuus delegoida lainsäädäntövaltaa myös muille toimijoille. Lainsäädäntövaltaa on pienin määrin myös presidentillä ja valtioneuvostolla.
kts. Suomen perustuslaki
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/
Nopeaa apua lakiasioihin.
