Turvallisuussalaisuuden paljastamisella tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö oikeudettomasti luovuttaa, ilmaisee, julkistaa taikka välittää toiselle, taikka tällaista tarkoitusta varten oikeudettomasti hankkii tiedon sellaisesta asiasta, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi, tai josta tekijä muuten tietää että kyseinen asia on sen laatuinen, että asian paljastuminen on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle. Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta, tai elinkautinen vankeustuomio. Teon yritys on rangaistava.

 

Nopeaa apua lakiasioihin.