Oletko tekemässä asuntokauppaa?

Asuntokaupan kauppakirjan myyjä ja ostaja voivat laatia itse. On kuitenkin suositeltavaa käyttää lakimiestä apuna kauppakirjan laatimisessa.

Osakehuoneistot eivät ole kiinteistöjä. Ostaja saa tällöin vain hallintaoikeuden asunto-osakeyhtiön osakkeisiin, mutta ei omista koskaan itse rakennusta. Kiinteistönkauppa on kyseessä, jos kaupan kohteena on maa-alue eli kiinteistö. Maa-alueella voi olla rakennuksia, esimerkiksi omakotitalo, mutta se ei ole välttämätöntä. Esimerkiksi omakotitalon tai kesämökin ostamisessa on siis aina kyse kiinteistönkaupasta, mutta rivi- tai kerrostalo huoneiston ostamisessa on kyse asuntokaupasta. Kiinteistönkauppaa määrittelevät tietyt maakaaren mukaiset muotovaatimukset. Aina kun tehdään kiinteistön kauppa tai muu luovutus, täytyy omistusoikeuden luovutus vahvistaa julkisen kaupanvahvistajan avulla. Kaupan osapuolten on kuitenkin syytä muistaa, että julkinen kaupanvahvistaja toimii vain kaupan julkisena varmistajana, eikä hän ota muutoin kantaa kauppakirjaan tai kaupan muihin ehtoihin. Tämän vuoksi on aina järkevää keskustella asiasta etukäteen oman lakimiehesi kanssa. Varainsiirtoverosta vastaa ostaja. Ensiasunnon ostajan ei yleensä tarvitse maksaa varainsiirtoveroa.

Ennen varsinaista asuntokauppaa tehdään usein joko ostotarjous tai kiinteistön kaupan esisopimus. Osapuolet sitoutuvat tekemään kaupan tiettyyn aikaan mennessä, sopimuksessa määrätyillä ehdoilla. Ostaja voi maksaa tässä vaiheessa käsirahan, mutta etenkin asuntokaupoissa käytetään nykyisin paljon myös vakiokorvausehtoa. Ostajan tulee olla varma, että hänellä on rahoitusasiat kunnossa. Mikäli ostaja peruu kaupan tässä vaiheessa, niin hän menettää jo maksetun käsirahan kokonaisuudessaan tai joutuu maksamaan vakiokorvauksena sovitun määrän kauppahinnasta. Jos taas myyjä perääntyy kaupanteosta, niin hän joutuu maksamaan vastapuolelle hyvitystä.

Nopeaa apua lakiasioihin.