Isännöitsijän huomautus voi koskea vaikka liiallista melua tai muuta häiritsevää käyttäytymistä. Huomautus ei ole varoitus, joka edeltää huoneiston haltuunottoa tai irtisanomista.

Isännöitsijän huomautus

Isännöitsijän tehtävänä on huolehtia kiinteistön ja rakennusten pidosta sekä hoitaa yhtiön muuta päivittäistä hallintoa hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. (AsOYL 7:17) Lisäksi isännöitsijä hoitaa niitä tehtäviä, joista on hänen on taloyhtiön hallituksen välillä sovittu.

Isännöitsijän tehtäviin voi siis kuulua myös siitä asiasta huolehtiminen, että huoneistoja käytetään asianmukaisesti ja taloyhtiössä käyttäydytään kunnolla. Sen vuoksi isännöitsijä voi olla roolinsa vuoksi ”oikeutettu” antamaan huomautuksia taloyhtiön asukkaille.

Huomautuksen merkitys

Huomautus ei ole juridiselta merkitykseltään suuri asia. Huomautus on rinnastettavissa pyyntöön ja kehoitukseen. Huomautus ei siis ole varoitus. Kirjallinen varoitus on annettava ennen kuin huoneisto voidaan ottaa yhtiön hallintaan. Kirjallinen varoitus on annettava myös vuokralaiselle ennen vuokrasuhteen päättämistä esim. häiritsevän elämän perusteella. Huomauttaminen on vapaamuotoinen toimi, jolla halutaan kiinnittää asukkaan huomioita johonkin asiaan. Toki huomautus kannattaa ottaa vakavasti ja jos aihetta on, korjata käyttäytymistä. Huomautus viestii saajalleen siitä, että kohta voi tulla kirjallinen varoitus, jos käytöstä ei korjaa.

Nopeaa apua lakiasioihin.