Tapaamisista aiheutuvista kustannuksista vastaa lähtökohtaisesti se, jota tapaamaan lapsi oikeutetaan. Mutta koska kumpikin vanhempi on velvollinen myötävaikuttamaan tapaamisten toteutumiseen, voidaan tästä poiketa mikäli katsotaan kohtuulliseksi, että kumpikin vanhempi osallistuu tapaamiskustannuksiin. Kohtuullisuutta arvioitaessa voidaan huomioon ottaa muun muassa vanhempien tulot ja varallisuus, ja esimerkiksi se, että toinen vanhemmista on useamman lapsen yksinhuoltaja.

Vanhempien asuinpaikkojen ollessa lähellä toisiaan, on kuljetuksen ja matkakulujen järjestäminen yleensä yksinkertaisempaa, mutta mikäli vanhemmat asuvat kaukana toisistaan, tai esimerkiksi eri maissa, voi tapaamisten ja kustannusten jakaminen hankaloitua. Vanhemmat voivat kuitenkin esimerkiksi sopia hoitavansa lapsen kuljettamisesta aiheutuvat kustannukset vuorotellen, tai esimerkiksi suhteutettuna heidän elatuskykyynsä .

Vaikka tuomioistuin voi tapaamispäätöksen antamisen yhteydessä antaa erillisen määräyksen matkakustannusten jakamisesta vanhempien välillä, Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen työryhmän mukaan lähivanhemman velvoittaminen osallistumaan matkakustannuksiin edellyttää kuitenkin sitä, että kustannukset ovat tavanomaista suuremmat. Näin ollen esimerkiksi matkustaminen pääkaupunkiseudun sisällä ei pääsääntöisesti ylittäisi osallistumiskynnystä. Jos molemmat vanhemmat määrätään osallistumaan kustannuksiin, heidän osuutensa arvioidaan heidän elatuskykynsä mukaisesti.

vaikutus elatusapuun

Oikeuskäytännön mukaan lapsen ja etävanhemman tapaamisista aiheutuneet matkakulut eivät kuulu toimeentulotuesta annetun lain 7 a §:n mukaisiin perustoimeentulotuen perusosalla katettaviin menoihin (KHO:2020:75), mutta elatusapua vahvistettaessa matkakulut voidaan ottaa huomioon elatusapua alentavana seikkana. Oikeusministeriön julkaiseman ohjeen mukaan lapsen tapaamisesta aiheutuvat matkakustannukset otetaan huomioon halvimman soveliaan matkustustavan käyttämisestä, mutta vähennys tehdään vain siltä osin, kun kustannusten määrä ylittää 124 euroa kuukaudessa (vuonna 2020). Myös vähennyksen enimmäismäärä on 124 euroa kuukaudessa lasta kohden, ja vähennys luonnollisesti tehdään sen vanhemman elatuskyvystä, joka vastaa lapsen matkakustannuksista.

Lue lisää elatusapusopimuksen vahvistamisesta.

Lähde §: Oikeusministeriön julkaisu 2007:2, KHO:2020:75,




Suomen Juristit Oy
06.10.2021

Nopeaa apua lakiasioihin.