Ulkomaan työskentelyn verotus

Sekä suomalaiset että ulkomaalaiset työskentelevät usein ulkomailla muuttamatta sinne kuitenkaan pysyvästi. Ulkomailla ansaitusta palkasta on annettava Suomeen tietoja, vaikka kyseistä palkkaa ei aina verotettaisikaan Suomessa. Palkka on Suomen vero-oikeudessa hyvin… Lue lisää »

Kotitalousvähennys

Kotitalousvähennys oikeuttaa verovelvollisen osittain vähentämään veroista kotona teetetyn työn kustannukset. Kotitalousvähennys ei ole kotitalouskohtainen, vaan henkilökohtainen tarkoittaen, että esimerkiksi kumpikin puoliso voi erikseen saada vähennyksen, mikäli heillä on riittävästi vähennyskelpoisia… Lue lisää »

Välitön ja välillinen verotus

Välitön vero Välittömät verot ovat sellaisia, jotka peritään suoraan verovelvollisesta. Välittömiä veroja ei voi siirtää eteenpäin perittäväksi seuraavalta kuluttajaportaalta, vaan ne jää aina verovelvollisen itsensä maksettavaksi. Välittömiä veroja ovat mm.… Lue lisää »

Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys

Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys on yksi veroista tehtävistä vähennyksistä. Muita vähennyksiä on esim. tulonhankkimisvähennys ja pakollisten vakuutusmaksujen vähennys. Kunnallisverotuksen ansiotulovähennys tehdään puhtaasta ansiotulosta Puhtaalla ansiotulolla tarkoitetaan tuloa, josta on vähennetty tulon hankkimisesta… Lue lisää »

Tulovero

Tulovero tarkoittaa tuloista perittävää veroa. Jokaisessa maassa on oman lainsäädännön mukainen verotus ja Suomessa tulovero jakautuu yksityishenkilön osalta ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Yhteisöt (yritykset) maksavat tuloistaan yhteisön tuloveroa. Suomessa tuloverotus tapahtuu… Lue lisää »

Pääomatulovero: Korkotulon verotus

Pääomatulo on tulo, joka kertyy pääomasta eli varallisuudesta. Pääomatuloa on muun muassa: voitto, vuokratulo, osinkotulo, korkotulo, rojalti ja myyntivoitto Pääomatuloa verotetaan lähes tasaverolla. Vuonna 2017 verokanta on 30 % ja… Lue lisää »

Tulovero: Osakesijoittajan vero-opitimointia

Tulovero on Suomen verotuksessa tuloista perittävä vero. Tulovero jakautuu yksityishenkilön osalta ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Pääomatulot ovat tuloja, joita varallisuus kerryttää ja ansiotulot ovat muut tulot kuin pääomatulot. Ansiotulot ovat esimerkiksi… Lue lisää »

Pääomatulo: Pääomatulojen verotus

Kerryttääkö omaisuutesi tuloa? Miten pääomatuloverotus menee? Pääomatulojen veroprosentti on 30 % ja 50 000 euron ylittävältä osalta 32 %. Pääomatuloina pidetään yleensä tuloja, joita varallisuuden voidaan katsoa kerryttäneen. Pääomatuloja ovat… Lue lisää »