Rikokset

Alaisen aiheuttama rikos tulee ilmoittaa viranomaisille ›

Ilmoittamatta jättäminen on rikos Joskus rikoksia syntyy myös työpaikalla. Sotilaallinen tai muu esimies, joka joka jättää ryhtymättä tarpeellisiin ja häneltä kohtuudella vaadittaviin toimiin saattaakseen viranomaisten tutkittavaksi tosiasiallisesti hänen määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan alaisen tekemäksi epäillyn rikoksen, tuomitaan sakkoon tai vankeuteen, jonka pituus vaihtelee neljästätoista päivästä kahteen vuoteen. Ketä tuomitaan? Jotta esimiestä voidaan tuomita edellytetään, että esimies Lue lisää ›

Ulkomailla tehty rikos ja sen esitutkinta ›

Ulkomailla tehty rikos voi tulla esitutkintaan Suomessa. Ensimmäisenä dellytyksenä on, että rikokseen voidaan soveltaa Suomen lakia. Jos rikos on suomalaisen rikosoikeusjärjestelmän alla, myös esitutkinta voidaan tällöin suorittaa. Ulkomailla tehty rikos Suomessa tapahtuneiden rikosten lisäksi Suomalaisessa aluksessa tapahtuneisiin rikoksiin voidaan yleensä soveltaa Suomen lakia. Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomeen sovelletaan myös useimmissa tapauksissa Suomen Lue lisää ›

Sakkovilppi ja väärät tulotiedot ›

Sakkovilppi on rikos, johon voi syyllistyä antamalla tuloistaan väärän tiedon. Suomalainen sakkorangaistusjärjestelmä tuntee tekoja, joista määrätään kiinteä sakko. Tällainen lievimmistä teoista määrättävään sakkoo eivät tekoon syyllistyneen tulot vaikuta. Vakavammista teoista määrätään päiväsakkoja. Päiväsakkojärjestelmä on rakennettu niin, että rikokseen syyllistyneen tulot ja maksukyky vaikuttavat sakon loppusummaan. Rahamäärän määräytyminen Päiväsakon rahamäärä lasketaan sakotettavan keskimääräisen kuukausitulon perusteella. Sakotettavan Lue lisää ›

Suojelupoliisi turvaa valtion sisäistä ja ulkoista turvallisuutta ›

Suojelupoliisi on sisäministeriön alainen poliisin valtakunnallinen yksikkö. Suojelupoliiisin tehtävänä on sisäministeriön ohjauksen mukaisesti torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta. Suojelupoliisille kuuluu myös tällaisten rikosten tutkintaa. Sen tulee myös ylläpitää ja kehittää yleistä valmiutta valtakunnan turvallisuutta vaarantavan toiminnan estämiseksi. Sisäministeriö määrää Poliisihallitusta kuultuaan tarkemmin ne Lue lisää ›

Ympäristörikkomus ›

Mikäli ympäristön turmeleminen, ottaen huomioon ympäristölle tai terveydelle aiheutetun vaaran tai vahingon vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, katsotaan teko ympäristörikkomukseksi. Ympäristörikkomuksesta tuomitaan myös se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo lain nojalla annettuja määräyksiä, tai, laiminlyö laissa tarkoitetun velvollisuuden hakea ympäristölupaa, ellei tämä teko ole ympäristön turmelemisena rangaistava, tai joka Lue lisää ›

Ympäristön turmeleminen ›

Mikäli toimija joko tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta, säteilyä tai muuta vastaavaa lain tai lain nojalla annetun säännöksen taikka yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti, tai ilman laissa edellytettyä lupaa tai samaisten lupaehtojen vastaisesti; taikka, valmistaa, luovuttaa, kuljettaa, käyttää, käsittelee tai säilyttää ainetta, valmistetta, seosta, tuotetta tai esinettä taikka Lue lisää ›

Vastuun kohdentuminen ympäristörikoksissa ›

Rangaistavaksi säädetystä menettelystä tuomitaan rangaistukseen se, jonka velvollisuuksien vastainen kyseinen teko tai laiminlyönti on. Tätä arvioitaessa on otetaan huomioon asianomaisen asema, hänen tehtäviensä ja toimivaltuuksiensa laatu ja laajuus, sekä muutenkin hänen osuutensa lainvastaisen tilan syntyyn ja jatkumiseen.  

Törkeä ympäristön turmeleminen ›

Mikäli ympäristön turmelemisessa ympäristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ottaen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus tai muut seikat; taikka, mikäli rikos tehdään aiemman kielletyn menettelyn johdosta saadusta viranomaisen määräyksestä tai kiellosta huolimatta, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, katsotaan teko törkeäksi ympäristön turmelemiseksi. Törkeästä ympäristön Lue lisää ›

Tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen ›

Mikäli toimija muusta kuin törkeästä huolimattomuudesta saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta, säteilyä tai muuta vastaavaa lain tai lain nojalla annetun säännöksen taikka yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti, tai ilman laissa edellytettyä lupaa tai samaisten lupaehtojen vastaisesti siten, että kyseinen teko on omiaan aiheuttamaan ympäristön pilaantumista, muuta vastaavaa ympäristön haitallista muuttumista tai roskaantumista Lue lisää ›