Avoin yhtiö: Pätemätön yhtiösopimus

Sopimukset lähtökohtaisesti sitovat siihen velvoittautuneita osapuolia. Oikeudessamme on kuitenkin tähän sopimuksen sitovuuden perusperiaatteeseen paljon poikkeuksia. Myös avoimen yhtiön yhtiösopimus voi olla pätemätön. Jos yhtiösopimuksessa ilmenee ehtoja, jotka ovat pätemättömiä, ei… Lue lisää »

Avoimen yhtiön perustamisilmoitus

Avoimen yhtiön perustamisilmoitus lähetetään Patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH). Vuoden 2016 aikana tai sen jälkeen perustettu avoin yhtiö syntyy vain rekisteröimisellä. Yhtiö on ilmoitettava rekisteröitäväksi kolmen kuukauden kuluessa yhtiösopimuksen allekirjoittamisesta tai yhtiön… Lue lisää »

Avoimen yhtiön nimenkirjoittaminen

Jokaisella avoimen yhtiön yhtiömiehellä on lähtökohtaisesti oikeus edustaa yhtiötä itsenäisesti. Nimenkirjoittamisella tarkoitetaan sitä, että yhtiömies tai muu nimenkirjoittamiseen oikeutettu allekirjoittaa jonkin yhtiötä koskevan sitoumuksen niin, että tämä tulee yhtiötä velvoittavaksi.… Lue lisää »

Avoimen yhtiön kotipaikka

Avoimen yhtiön on ilmoitettava kotipaikkansa perusilmoitusta tehdessään. Kotipaikka (kotipaikkana oleva Suomalainen kunta) merkitään yhtiösopimukseen, joka sisältää myös muut yhtiön kannalta olennaisista tiedoista. Kotipaikaksi katsotaan kuitenkin lähtökohtaisesti se kunta, josta sen toimintaa tosiasiallisesti… Lue lisää »

Avoimeen yhtiöön sijoittaminen

Avoimeen yhtiöön sijoittaminen tapahtuu ilman esim. osakeyhtiön tapaista vähimmäispääomavaatimusta. Tämä mahdollistaa yritystoiminnan aloittamisen pienelläkin alkupääomalla. Avoimen yhtiön muodostavat yhtiömiehet muodostavat erillisen taloudellisen yksikön. Tämän vuoksi yhtiömiesten sijoitukset siihen ovat merkityksellisiä paitsi… Lue lisää »

Avoimen yhtiön perustaminen

Avoimen yhtiön perustaminen edellyttää yhtiösopimusta ja yhtiön rekisteröintiä. Avoimeen yhtiöön tarvitaan vähintään kaksi yhtiömiestä, jotka vastaavat yhtiön velvoitteista niiden täyteen määrään niin kuin omasta velastaan. yhtiösopimus Yhtiösopimuksessa yhtiömiehet sopivat yhtiön… Lue lisää »

Avoin yhtiö: Mikä on avoin yhtiö?

Millainen yhtiömuoto on avoin yhtiö? Avointa yhtiötä pidetään kaikkein yksinkertaisimpana yhtiömuotona. Avoin yhtiö on kahden tai useamman henkilön yhteistoimintaan perustuva yritysmuoto. Se harjoittaa elinkeinotoimintaa yhtiömiesten yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Yhtiömiehet… Lue lisää »

Avoin yhtiö: Avoimen yhtiön toiminnan lopettaminen

Miten avoimen yhtiön toiminta lopetetaan? Silloin, kun avoin yhtiö asetetaan selvitystilaan, tarkoituksena on yhtiön toiminnan lopettaminen. Avoimen yhtiön asettaminen selvitystilaan on kolmivaiheinen. Ensin ilmaantuu luonnollisesti purkamisperuste. Silloin yhtiömies voi vaatia… Lue lisää »

Avoin yhtiö: Avoimen yhtiön omaisuuden jako

Miten avoimen yhtiön omaisuuden jako toteutetaan? Avoin yhtiö puretaan jakamalla yhtiön omaisuus yhtiömiesten kesken. Jako voidaan toimittaa kahdella tavalla: yhtiömiesten sopimuksen mukaan tai tuomioistuimen määräämän selvitysmiehen toimittamana virallisjakona. Yhtiömiehet voivat… Lue lisää »