Elinikäinen nautintaoikeus

Elinikäinen nautintaoikeus voidaan pidättää esimerkiksi testamentissa tai kiinteistönkaupassa. Elinikäinen nautintaoikeus on verotukseen vaikuttava oikeus. Nautintaoikeus tarkoittaa laajahkoa käyttöoikeutta toisen omistamaan irtaimeen tai kiinteään esineeseen. Nautintaoikeuden haltijalla on oikeus ”nauttia” oikeuden kohteesta sitä käyttämällä. Nautintaoikeuteen voi kuulua myös… Lue lisää »

Jäämistösuunnittelu

Jäämistösuunnittelu kannattaa aloittaa jo elinaikana, sillä kuoleman jälkeen käytettävissä olevat toimenpiteet jäämistön järkevään suunnitteluun ovat vähäisemmät. Jäämistösuunnittelun keskeisiä välineitä ovat lahjat ja ennakkoperinnöt sekä testamentit. Jäämistösuunnittelulla voidaan vaikuttaa paljonkin perintöverotukseen.… Lue lisää »

Mitä lahjalla tarkoitetaan?

Irtaimen omaisuuden lahjoittaminen on oikeustoimi, jolla lahjanantaja siirtää vapaaehtoisesti varallisuuttaan lahjansaajalle. Luovutus on yleensä kokonaan vastikkeeton, eli saaja saa lahjan ilmaiseksi. Joskus lahjanantaja voi periä saajalta ns. nimellisen hinnan. Tällöin… Lue lisää »

Perinnön verotus

Perinnön verotus tehdään perukirjan perusteella. Perintövero määrätään kullekin perilliselle erikseen sen mukaan, kuin heidän laskennallinen saantonsa on. Perinnön verotus Perinnön verotuksessa on monta vaikuttavaa seikkaa. Perintöverotus on progressiivista verotusta. Verotuksen määrään… Lue lisää »

Kenellä on oikeus perintöön

Perinnön saavat ensisijaisesti rintaperilliset. Rintaperillinen on vainajan suoraan alenevassa polvessa oleva perillinen eli lapsi, lapsenlapsi tai lapsenlapsen lapsi. Mikäli vainajan lapsi on kuollut, tulevat kuolleen lapsen sijaan tämän lapset. Omaisuus jaetaan silloin… Lue lisää »

Avio-oikeus, perintö ja perintövero

Avioliittolakiin perustuvat säännökset mahdollistavat puolisoille oikeuden avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöön. Avio-oikeus ei ole sama asia kuin perintö, joten siitä ei tarvitse maksaa veroja. Perinnöstä maksetaan perintöveroa, mutta avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta… Lue lisää »

Perintövero ja sen määräytyminen

Perintövero määräytyy saadun perinnön suuruuden mukaan sekä sen mukaan, miten läheinen sukulainen perinnön saaja on perinnönjättäjään nähden. Perintövero – minkä mukaan se määräytyy? Perintöverotuksen lähtökohtana on perukirja ja siinä ilmoitettu… Lue lisää »

Perinnöstä luopuminen ulosoton välttämiseksi

Perinnöstä luopuminen ulosoton välttämiseksi on mahdollista. Perinnöstä pitää luopua oikeaan aikaan, oikealla tavalla, kokonaan ja ehdoitta. Tehokas luopuminen estää ulosoton. Perilliselle vastaisuudessa tulevaa perintöosuutta ei voi ulosmitata etukäteen. Se on… Lue lisää »

Perinnöstä luopuminen hyväksymällä testamentti

Onko juridisesti pätevää toteuttaa perinnöstä luopuminen hyväksymällä testamentti ilman erillistä perinnöstäluopumisilmoitusta? Voi olla pätevää. Yleisesti annetaan ohje, jonka mukaan perinnöstä luopuminen tehdään kirjallisesti toimittamalla erillinen perinnöstäluopumisilmoitus esim. pesänhoitajalle. Perinnöstä luopuminen voi tapahtua… Lue lisää »